Tässä ensimmäinen Mitsini jo sivuvaunulla varustettuna – Takana Arja oman TS 250/1 kanssa

                                                                                                                                              NELONEN  LYHYESTÄ SAKSASTA

15.4.1976 oli melko viileä keväinen ilta. Työpäivä isäni kaupassa päättyi. Heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen ryhdyin kokopäivaiseksi puotipuksuksi, töitä kyllä riitti aamusta iltaan ja palkkaakin maksettiin jonkin verran. Kirjoitukset olivat menneet kai jotenkin, rehtori oli luvannut minulle revanssin seuraavaksi vuodeksi: saisin käydä lukion viimeisen toiseen kertaan. Olin täyttänyt velvoitteeni ja saanut lyhyestä saksasta nelosen.

– Käyt kyllä kirjoitukset kirjoittamassa, jos saat jonkun aineen läpi, ei tarvitse sitä sitten seuraavana keväänä kirjoittaa.

Kävin kirjoittamassa, söin hyvät eväät ja katselin luokkakavereiden puurtamista ja jännittämistä. Saksan nelonen ei paljon painanut sinä iltana. Kaupan oven suljettuani laitoin kypärän päähän ja astelin jännittyneenä moottoripyöräni luo. Hämärtyvässä kevätillassa sen uutta hohtava punainen tankki kiilteli yhtä kirkkaana kuin nuoren miehen silmäni. Vedin ryyppyvivun puoleen väliin, avasin hanan ja potkaisin. Ponsi karkasi ilmoille, uuden karhea kone lähti heti käyntiin. Nousin satulaan ja syöksyin kohti elämää uuden toverini MZ TS 250:sen kanssa. Kiitäessäni kohti pohjoista hämärtyvässä illassa, tiesin etten tästä koskaan luopuisi. Mutta en tiennyt vielä silloin, minne kaikkiin seikkailuihin se minut veisi. Jos joku olisi silloin kertonut, en olisi uskonut.

KOHTALO PUUTTUI PELIIN

Olin koko kevään haikaillut uutta moottoripyörää, jota ilman olin elänyt autokortin saatuani jo kokonaisen vuoden. Vanhan pyöräni YAMAHA 125 AS3 olin myynyt edellisenä kesänä ja ostanut PV Volvon. Mutta kaipuu kaksipyöräisen sarviin ei hellittänyt edes talvella. Olin käynyt Kuvalla hieromassa suruissani kauppaa käytetystä 550- kuutioisesta Suzukista. Mutta Kuvan Matti ei oikein syttynyt myymään, taisi jo silloin jotenkin aavistaa, ettei ko. pyörä sopisi elämäntyylini. Rahaa oli pyörän hankkimiseen vajaat viisi tonnia, eikä sillä mitään ihmeitä saanut. Taas kerran kauppaa hieromaan mennessäni huomasin Matin ilmeessä toivon kipinän:    

”Kuule, nyt mulla olisi sulle jotain tarjottavaa. Saimme juuri erän uusia Mitsejä. On kuule hyvä peli. Viime kesänä käytiin Lapissa, ja Rita ajoi sellaisella koko matkan. Ei jäänyt muiden jalkoihin, kova on kulkemaan ja vie vähän bensaa.”

Ja mitäs minä kauppiaan sanoja epäilemään. Hintakin oli sopiva, 4800 markkaa. Ostin siis Mitsin ensi näkemälta metriäkään ajamatta. Kai se mullakin kulkee kun kerran Ritallakin! Kevät oli pyöränoston lisäksi suurmenestys. Eväiden syönti ylioppilaskirjoituksissa tuotti tulosta, ja läpäisin kaikkien suureksi yllätykseksi kirjoitukset. Lyhyen saksan sain korotettua viitoseksi.

Tälläinenhän sen olisi pitänyt olla – mutta ei näitä myyty Kuvan Moottoripalvelussa. Kuva on otettu Prahalaisella leirintäalueella elokuussa 2002.

 

ENSINNÄINEN KESÄ MITSIN SARVISSA

Niin alkoivat seikkailut uuden pyörän kanssa. Sivulaukut piti asentaa ja tuulisuoja. Stereot ja kaiuttimet kätkin sivulaukkuihin, ja niitä huudatettiin ensi kerran Pihtiputaan Saapasjalkarokissa. Hyvä ystäväni Hannu Tawast oli muuttanut Tornioon. Toisen ruotsalaisen sukunimen omaavan Riston (Yamaha 125) kanssa päätimme lähteä häntä eräänä viikonloppuna katsomaan. Matka oli pitkä, mutta jo silloin totesin Mitsin sopivan erinomaisesti matkapyöräilyyn. Polttoaineenkulutus oli paljon pienempi kuin puolta pienemmällä Yamahalla. Ja jäihän se matkanopeudessakin aina jalkoihin. Perillä olimme yöllä yhden aikoihin, ja Mike Ofdfieldiä kuunnellessamme teki aurinko nousua itäiseltä taivaanrannalta. Kotimatkalla satoi melkein koko ajan, ja silloisilla ajovarusteilla oli selvää, että kastuttiin läpikotaisesti. Ei ollut silloin vielä coretexsejä, mutta innostus peitti varusteiden puutteellisuuden.

Viikkoa myöhemmin olimme jo kaverini kanssa matkalla Juhannuksen viettoon Ruissaloon. Tosi rankka reissu. Kotiin tullessa oli kova vastatuuli, ja kaveri ihmetteli, kuinka Mitsi jaksaa kaksi päällä kulkea niin lujaa. Nopeusmittarin neula tavoitteli koko ajan sataakymmentä. Musiikkivoittoinen kesä jatkui matkalla Porin Jazzeihin, jossa lähinnä kuuntelin Sivulaukkustereoitteni prokkismusaa, kuten seuraavana viikonloppuna Kaustisillakin.

KESÄN OIKEA MOOTTORIPYÖRÄMATKA

Kesän ”oikea” moottoripyörämatka alkoi osallistumisella Muuratralliin, jossa jo tapasin toisenkin Mitsikuskin. Hän oli lähtenyt matkaan piikkisellä. Ko. rallissa näin myös ensimmäisen kerran siloposkisen, laihan ja hiljaisen pipopäisen motoristipojan, josta oli tuleva kuuluisan Itäpyöräjaoksen keulahahmo. Hän oli selvittänyt itsensä rallin taitokilpailun loppuotteluun, 10 parhaan joukkoon. Kun eräässä tehtävässä piti työntää moottoripyörällä ajaen isoa tynnyriä kymmenen metriä , otti hän reilun vauhdin, törmäsi tynnyriin, joka lensi korkeassa kaaressa vaaditun matkan. Paras tulos, mutta etupyörä kyllä meni solmuun. Tämä nuori mies ajoi vielä silloin ysi (90) Kawaa, mutta vaihtoi pian piikin setsiin. Tiedätte varmaan jo tässä vaiheessa, kuka hän oli, siis Jörgen Mandell.

Muuratrallista matka jatkui motoristiystäväni (Yamaha 125) kanssa Kolille, Punkaharjulle ja Kouvolaan. Siellä saimme päähämme lähteä Ahvenanmaalle. Nautimme ”saaren” maisemista muutaman päivän ja lähdimme kotia kohti.

Vääjäämättömästi tuli eteen syksy, ja sen mukana ensimmäiset kunnon lipat. Matkalla Jämsästä Jyväskylään räjähti takarengas n. 80 kilometrin tuntivauhdissa. Hallitsematon tilanne päättyi pyörän kaatumiseen tienpenkalle. Löysin itseni ojasta, satoi vettä ja otti päähän. Työnsin Mitsikullan pöpelikköön ja päätin lopettaa motoristiurani siihen paikkaan. Aamulla olin tullut toisiin aatoksiin. Huolissani lähdin etsimään pakettiautokyydillä Mitsiä onnettomuuspaikalta. Pienen etsimisen jälkeen se löytyikin kuraisena ja loukkaantuneena ojanpohjalta. Kotitallissa tutkin vammat vähän tarkemmin. Vilkunvarsi mutkalla ja vilkkuvalo sökönä. Kyllä tästä vielä peli tulee, tuumasin. Ja tulihan siitä.