Häämatka Lofooteille 1984

ansilta

Lofootit muodostuvat saariryhmästä, joka sijaitse Norjan rannikolla  Atlantin valtameren syleilyssä Ensimmäiset uudisasukkaat saapuivat uhmaamaan karuja luonnonolosuhteita jo 6000 vuotta sitten. Vaikka Lofootit  ovatkin Napapiirin pohjoispuolella tuo ohitse virtaava Golf-virta mukanaan melko leudon  Ilmaston ja suuret kalaparvet.

Emme lähteneet Lofooteille kuitenkaan kalastamaan. Menimme sinne häämatkalle. Päivämme saarilla olivat kiintoisat:  teimme retkiä kalastajakyliin, ajelimme pitkin kuoppaisia sivuteitä ja seurailimme ihmisten elämää pienissä kaupungeissa. Kovin meillä oli mukavaa ja suosittelemme muillekin motoristeille matkaa noille kaIlioisille saarille.

letim

Jo matkalla. Minulla alla MZ TS 250 vm. 1975 , jonka olin ostanut Muuramesta edellistalvena  ”Ladan talvirenkaiden hinnalla”  eli 1500 markalla. Arja matkassa MZ TS 250/1:llä, jonka olin ostanut Vihtavuoresta tammikuussa 1982 2500 markalla.

Vaasanlaiva rantautui Uumajan satamaan varhaisina aamun hetkinä 23.7. 1984. Oli aika päästää moottoripyöristämme ponsi irti. Hilpeästi moottorit lähtivät käyntiin ja pian matkasimme E6:sta eli Sinistä tietä kohti Mo i Ranaa. Ajaessani mietin oliko Svea mamma koskaan matkannut tätä tietä. Katsellut autioita joenrantoja, vaaroja, tuuheita mäntymetsiä.  Oliko hän tuntenut aamun jäätävät tunnit ytimissään, kun maa oli vielä kuurassa eikä aurinko lämmittänyt. Ja välillä pysähtynyt tauolle, väsyneenä vaipunut ojan pientareelle lepäämään vaikka hampaat suussa kalisivat. Sellainen on ruotsalainen aamusää.

arjalaavulla

Asutusta tien varsilla on siellä täällä. Mamman  lapset ovat perustaneet pieniä tiloja, kauppoja, verstaita ja hotelleja harvakseen pitkin matkaa. Ohitimme Lyckselen  ja Storumanin,  vasta Stenmarkin Tärnäbyssä pysähdyimme syömään ja tankkaamaan.

Tullimuodollisuudet Ruotsin ja Norjan välillä –  täyttä kaasua, vain savu jäi. Tie Norjan puolella nousi vuorille. Maisema oli pelkkää kalliota kilometri  kilometrin jälkeen. Vihdoin pääsimme kurkistamaan vuoren reunalta alas laaksoon, jonka pohjalla oli Mo i Rana. Lähes viidensadan ajokilometrin jälkeen Pohjanlahden tuoksut olivat vaihtuneet tunteeseen Atlantin läheisyydestä.

Kosketus saariin

Eurooppa kuutonen kulkee Norjan poikki etelästä pohjoiseen. Se on kuningaskunnan pääväylä, joka kesäisin täyttyy turisteista. Mekin kuormitimme tietä jonkin matkaa ennen kuin käännyimme kohti länttä. Päädyimme Bodon pieneen, vilkkaaseen satamakaupunkiin. Sieltä on päivittäin laivayhteys Lofooteille: Stamsundiin ja Svolvaeriin. Tuleva laivamatka säästäisi meidät turhalta ajamiselta ja aikaa jäisi enemmän saarilla oloon. Kahden ihmisen ja kahden moottoripyörän matkaliput maksoivat350Nkr.

laivanpartaalla

”Lofoten”-laivalla ajoneuvot kuljetettiin kannella. Lastaukseen käytetyn nosturia köydet kiinni etuhaarukkaan ja takapyörään sekä käsky  ”nosta”. Siellä lensivät ajokkimme yläilmoissa kuin linnut. OIipa moottorin alle kertynyt kuraa! Merimatka alkoi kello 16.  Vahvistimme itseämme puffetin sei-aterialla. Kannella uppouduimme aurinkotuolien syleilyyn ja nukahdimme. Vain kaksi päivää oU kulunut lähdöstä ja pian olisimme perillä. Voisimme heittää vapaalle ja asettua moneksi päiväksi yhdelle leirintäalueelle. Ei tarvitsisi joka aamu purkaa ja joka ilta rakentaa leiriä.

”Inom kort anländer vi till Stamsund”, kuuluu laivan kovaäänisestä. Kiirehdimme katsomaan näkyä. Kymmeniä ihmisiä on tullut laivaa vastaan. Laiturin takaa alkaa pienten kauppojen ja talojen jono. Kaupunki se on. Turisti-infosta löysimme suuren kartan. Olimme rantautuneet Vestvägey’n maakuntaan. Saarella sijaitsi kaksi leirintäaluetta: Storfjordissa ja Strandsletissä. Halusimme tutustua molempiin ja valita paremman majapaikaksemme. Leirintäaluekilvassa Storfjordin NAF-camping vei kuitenkin voiton.

arjaleirissa

Alue on pieni, mutta sieltä löytyi kaikki mukavuudet: kuumat suihkut, keittiö, pesutupa ja elintarvikekioski. Alueen emäntä neuvoi meille parhaan telttapaikan lahden rannalta. Tungosta ei ollut, vain parisen kymmentä telttakuntaa ja muutama asuntovaunu.

Lofoottien saaret ovatkin kuntia

Lofootit muodostuvat kuudesta kunnasta, jotka ovat idästä länteen: Vägan (Austvägey), Vestväg0y, Flakstad,  Moskenes,  Vaerey ja Rost. Kukin kunta on oma saarensa, joita yhdistävät modernit sillat tai lauttaliikenne. OIimme leiriytyneet melkein keskelle Lofootteja, joten meillä oli mainio tilaisuus tehdä tutkimusmatkoja koko saariryhmän alueelle.

Ei palmuja eikä banaaninpoimijoita

Jo kotoa lähtiessä olimme tietoisia siitä, ettei näille saarille tulla viettämään rantaelämää ja paistattamaan päivää kilometrin pituisille aurinkokeitaille. Emme uskoneet tapaavamme vilkasta yöelämää sykkivine diskoineen, neonvaloineen ja viimeisine muotitansseineen. Palmut, kookospähkinät ja banaaninpoimijat elävät ja kasvavat aivan toisilla saarilla.

rannalla

Lofooteilla vallitsee raikas merellinen ilmasto. Kesäisin lämpötila nousee toki yli kymmenen asteen, joskus saattaa olla hellekin. Pilvet kattavat usein taivaan. Ne roikkuvat alhaalla ja jäävät kiinni korkeisiin vuoriin. On kuin katto peittäisi maiseman. Joskus sataa. Silloin on turha vaipua epätoivoon, sillä hyvääkin säätä on odotettavissa.

Motoristin on syytä valmistautua matkaan syysajovarustein. Kätevin ajoasu on kaksiosainen, vuorillinen sateenpitävä puku, jonka alle on varattu tarpeen mukaan villapaita ja lämpökerrasto. Kumisaappaat ovat mukavat ajo- ja samoilujalkineet.

kyparantakaa

Leirisaarella

Vestväg0y ’n  saarella asuu 11.000 ihmistä ja se on suurin Lofoottien kunnista. Kaksi kolmasosaa koko saariryhmän viljelysalasta sijaitsee täällä. Saaren sisäosat ovatkin osaksi alavaa maata, mutta merenrannat aina kallioiset ja korkeat.

Suoritimme ensimmäisen päivän aikana saaren ympäriajon. Kilometrejä kertyi satakunta. Tiet ovat niin kapeita, että kahden auton kohdatessa ainakin toisen piti väistää pientareelle. Matkamme kulki pitkin autioita vuononrantoja. Välillä törmäsimme pieneen kylään, jonka muodostivat kauppa, kirkko ja parisenkymmentä taloa. Elämäntyyli on verkkainen, asukkailla riittää aikaa oleiluun ja rupatteluun kyläkaupassa. Luonto on tehnyt ihmisistä kärsivällisiä, he imevät rauhansa merestä ja kallioista.

vuori

Lampaita oli joka paikassa. Rosvopaistin muheva maku nousi useasti kielelle niiden kulkua seuraillessa. Kvalnesin  140 asukkaan kalastajakylässä tulimme kuitenkin vakuuttuneiksi siitä, että paikallinen väestö syö enimmäkseen kalaa. Siellä ei ainakaan tuoksunut lampaansatula vaan meri ja sen antimet.

Takajouset löivät useasti pohjaan poiketessamme noille sivukylien teille. Ruumiin rasittaminen kuitenkin kannatti, sillä niiltä löysimme jotain alkuperäistä. Aitoa saaristolaisen elämää, perheitä karuilla luonnonniityillä heinätöissä, lampaita vuorenrinteillä, kalastaja satamassa veneensä kimpussa.

Kiertomatkan päätteeksi nautimme aitonorjalaiset pizzat Leknesissä. Elämä tuossa 1400 asukkaan kaupungissa on varsia vilkasta kello 16:een asti. Sen jälkeen useimmat liikkeet sulkevat ovensa ja kylänraitti autioituu. Ihmiset menevät koteihinsa syömään seitiä ja nauttimaan yhteisestä illasta.

simppukkasatoa

EIämää Storfjordissa

Elämä leirissä kuluivat rattoisasti. Laitoimme herkullisia illalIisia, katselimme lokkien Ieikkejä  ja kertasimme päivän tapahtumia. Ystävystyimme nuoreen saksalaispariskuntaan, joka oli interrail-reissullaan poikennut Lofooteille.

Eräänä koleana iltana nautimme yhteisen hetken ruotsalaisen punssin suomasta lämmöstä. Kerroin heille juoman elvyttävän verenkiertoa pitkien päivämatkojen jälkeen. Muutama senttilitra palauttaa ruumiinlämmön nopeasti normaaliksi ja orastava flunssavaara on torjuttu. Hyvin he sen uskoivat tuossa kolean tuulisessa illassamme.

Jatkuu pian…………..

kotimatka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s