Lähtötunnemia Tuusulan Vuohikkaantiellä

Veteraaniralli pidettiin tänä vuonna Joensuussa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sinne oli kokoontunut vajaa 700 osanottajaa. Paikkana Linnunlahden leirintäalue oli mukava ja sopiva tapahtumalle, jossa kaikki oli ”lähellä” ja palvelut pelasivat moitteettomasti.

Rallin alkuperäinen tarkoitus on varmaan ollut vanhojen pyörien ulkoiluttaminen ja niiden näytille saamimen, mutta nykyään tuntuu, että rallista on kehittynyt veteraani- kuskien ajotapahtuma ja ”muovipyörien” esittely tilaisuus. Itselleni on ainakin ollut vähän pettymys VMPK:n toiminta tässä suhteessa. Kun noita muita kokoontumisia, joissa ajohalut saa tyydytettyä on kesän mittaan pilvin pimein. Olisiko syytä rajata osanotto vain museoikäisille pyörille? Tämä olisi minun ehdotus! No nämä asiat kuuluu muille palstoille, mutta palataan asiaan.

Matkaa teimme kyläteitä pitkin, Kankolan Sepi lähti Vantaan Rekolasta meille Tuusulan Paijalaan, josta reittiä; Mäntsälä, Kärkölä, Asikkala:kk, jossa saimme jo esimakua hiekkatiestä muutaman kilometrin, Pulkilanharju, Hartola, Joutsa, Kangasniemi. Joutsan jälkeen alkoi sataa, Pieksämäki, Varkaus, Kermanjärven kautta Joensuuhun. Vettä tuli koko loppumatkan sopivasti ja majoituskin saatiin järjestettyä sisätiloihin. Tässä matkanvaiheessa vielä hymyilytti, kun viikonlopun sadekuurot kastelivat teltoissa majailevia.

 Mitsejä ja muita DDR:n kansanomistamien tehtaiden tuoteita oli kiitettävästi esillä ja mopoluokan entisöinti kilpailun voiton vei Simson Shuul mopedi. Kuva kertokoon näistä ”huippu” tuotteista.

 

Kohti pohjoista

Sunnuntaina katseemme tavoittelivat taivaankannen pilvimerta kun kämpän luovutus läheni, pilvet synkkenivät ja läppäristä katsottu sääennustus lupasi vesisadetta. Samaten katsottiin Venäjän Medeon sääkartta, joka lupasi viikoksi eteenpäin runsaita sateita karjalan tasavaltaan ja kuolanniemimaalle.
Tarkoituksemme oli ylittää raja Wärtsilästä ja katsella reitille osuvia talvi-ja toisenmaailmansodan taistelupaikkoja. Sääennusteen takia otettiin suunnitelma B käyttöön ja suuntasimme Kuhmoon, josta ylitettäisiin raja. Saimme vettä, rakeita ja aurinkoa matkalla, mutta mitä lähemmäs Kuhmoa saavuimme niin ilma kylmeni ja vesisade tiivistyi kaatosateeksi.

Lämpömittari näytti 7 astetta.  Illan TV:n sääennuste näytti itään kovaa sadetta ja pohjosempaan hieman poutasempaa.
Aamulla teimme ratkaisun, että suuntaanmme edelleen pohjoista kohden ja Salla on päämäärämme.

 

Siirrytäänkö kanootti mallin Stoija vaunuun?

Puoleenpäivään odottelimme sään muutosta, mutta kämppä piti luovuttaa ja sitten kaatosateen. Kaatosade jattkui, ajoimme vain noin 200 km ja yövymme Kuusamossa.
Aamu valkeni ja vain hajanaisia pilviä viiletti taivaalla. Joko matka jatkuisi aurinkoisena? Pyöriä pakatessa alkoi sataa ja sitä jatkui Sallaan. Ajovarusteet oli kuin järvessä uitetut ja ilma oli edelleen alle 10 astetta. Saimme vuokrattua Sallatunturilta mökin, jossa oli sauna ja vaateille kuivauskaappi. Vaatteet kuivuivat yön aikana, mutta saappaat ja hanskat olivat lähes yhtä märkiä kun kaappiin laitettaessa. Oli ostettava kunnon kumisaappaat ja kumikäsineet.

Kohti Vienanmerta

Suuntasimme rajalle, jossa ei ollut muita matkalaisia, vasta meidän jälkeen alkoi muodostua pientä jonoa kun paikkakuntalaiset tulivat ostamaan halpaa pensaa Venäjän puolelta. Raja muodollisuudet menivät leppoisasti molemmilla puolilla rajaa. Taas sataa kuin e:stä, tankattiin ja matka jatkuu.

Noin 20 kilsaa hyvää asfalttia sitten 40 km hiekkatietä, vedellä täyttyneitä toinen toistaa suurempia monttuja, joita ei pystynyt väistelemään. Pari kertaa meinasi pyörä kadota jalkojen välistä kun mottu oli niellä pyörän. Noin 10 km ennen Alakurttia alkoi uusi päälyste, joka tuntui kuin jäällä olisi ajellut. Alakurtista oli suhteeteellisen hyvää meikäläisen kylätien tasoista tietä aina Kuolan valtatielle asti. Väli Salla Kantalahti on noin 200km.

 

Tähän pysähtyi Saksalais-Suomalaisten Vienanretki noin 30 – 40 km Alakurtista itään.

Vienanmeren ranta saavutettiin ja yövyttiin Kantalahdessa hotelli Belomorskissa. Käytiin katsastamassa paikallista iltaelämää ja syömässä paikallisessa ”lähiö” kuppilassa, kuppila ei poikennut juuri meidän vastaavista kuin sisustuksessa. Eli meininki oli samanlaista.
Aamulla valtakatu oli muuttunut vesiväyläksi ja kanootti olisi ollut paras kulkuneuvo. Odoteltiin taas puoleenpäivään sateen loppumista, mutta sitä vaan ei kuulunut. Oli lähdettävä sateessa Montsegorskiin, jossa Statoilin asemalle lämmittelemään.

Arctic Rider 2011

Sadekuurojen saattelemana ja puolijäätyneenä saavuimme Muurmaskiin. Olin unohtanut kotiin osoitteen, jossa tapahtuman byroo sijaitsi ja kaupunki on 500 000 asukkaan kirkonkylä. Taksi tavaksi ja kysymään tietä. Pari ensimmäistä neuvoi vikaan, kolmas taksari varmisti puhelimella paikan ja lähti opastamaan meitä. Hänkin vei meidät tulevalle pääjuhla paikalle, jossa edellisenä vuonna oli ollut telttailijoille oma alue. Mutta puhelimella saimme yhteyden järjestäjiin ja he hakivat meidät oikeaan paikkaan.

Leiriydymme ”Taivaan tähdet” nimiseen pyydykseen. Alueela oli erilaisia aktivitetteja kiipeilyä, kalastusta ym, talvella laskettelurinne sekä kylpylähotelli.
Teltta majoittujia oli ehkä satakunta ja torstaina ei siellä juuri muita ollut kuin Suomalaisia, muut osallistujat täyttivät Muurmanskin alueen kaikki hotellit.
Meno oli melkoista ja kiinostuneet voivat sitä ihailla youtubesta vaikka Murmansk Motofestival Arctic Riders 2011 tai pelkkä Arctic Riders 2011.

Remonttia Dniepriin

Paikalle oli myös saapunut Tuusulalainen motoristi ”Mopomaan” sivuvaunu Nieprillään Rajajoosepin kautta Oululaisen porukan kanssa. Rankka tieosuus rajalta Muurmanskiin oli murtanut Dnieprin rungon.  Siinä pojat ihmettelivät miten saisi parsittua rungon kokoon, että pääsisi Suomen puolelle, josta saisi hitsausapua. Siinä funtsattiin, että kait näin suuressa kaupungissa jokin paja löytyy missä on hitsausvehkeet ja hitsarikin on tässä tyrkyllä.

Siitä sitten kyselemään leirialueen huoltoporukalta mistä korjausvälineitä löytyisi?
Ja sieltähän löytyi hitsausvehkeitä mikistä – muuntajaan.

Hitsari lepoasennossa..

Ei kun toimeksi! Pienessä tihkusateessa hitsailin rungon väliaikaiseen kuntoon, jotta kotiin selvitään. Korjausoperaatio kokonaisuudessaan oli katselemisen arvoinen tilaisuus, siinä neuvojia ja auttajia riitti, joten tulos oli tyydyttävä, kesti kotimatkan ja vielä ylimääräiset kilometrit. Remontista ja muustakin lisää youtubesta linkistä:

The Mopomaan tai http://www.youtube.com/watch?v=4Mv3l5HtHlw&list=UUo4NTgUFK7Etxo3QxBP69QQ&feature=share&index=12

Kotiin

Sunnuntaina suuntasimme kotiakohti. Ajohalut olivat kadonneet vesisateen myötä niin palasimme samaa reittiä mitä olimme tulleetkin. Seuraamme liittyi myös ”Mopomään” jonka Dnieprin imussa meikäläisen Mitsi sai uutta puhtia ja matka taitettiin kolmessa 500 km pätkässä. Yövyttiin Sallassa ja Lapinlahdella.

Lapinladella pysähdyimme tankkaamaan ja huilaamaan Matin ja Maijan juna-asemalle. Ilta alkoi jo painaa päälle, joten alettiin katselemaan yöpymispaikkoja. Sovittiin, että kun ensimmäinen majoituspaikka tulee vastaan niin siellä yövymme. Muutaman kilometrin ajettuamme tienvarsimainos ilmoitti, että seuraavasta tiehaarasta oikalle niin löytyy maatilamajoitusta. Kurvasimme maatilan pihaan, ketään ei ollut kotona mutta puhelinnumero oli ovessa johon pyydettiin tässä tilanteessa soittamaan. Soitoihin ei kukaan vastannut. Jäätiin pihatienhaarassa olevan maitolaiturin seinään kiinitettyjä ilmoituksia lukemaan ja odottelemaan, josko talonväki vastaisi puheluihin.
Paikalle kurvasi parikymppinen nuorimies mopollaan ja jäi siihen keskustelemaan kanssamme. Kun hänelle selvisi, että olemme yösijaa vaille, niin hän ehdotti, että hän on yksinään vanhempiensa mökillä ja siellä on vanha saunamökki tyhjilään, jos se kelpaa niin siellä voitte majoittua. Siinä ei kauan tarvinnut harkita kun ajelimme mopon perässä pari kilometriä ja järveranta mökki oli valloitettu Muurmannin kävijöille.

Mikä oli krillata ja saunoa lämpimän iltaauringon valossa

Hyvin levänneinä matka jatkui eikä koko Muurmanskin ja kodin välillä satanut kuin kuin Kuopion ja Varkauden välillä. Mitsit pelasivat hyvin, ainoa vaurio oli nopeusmittarin vaijerin katkeaminen, johtuen varmaan huimasta vauhdista kun oli imussa ja 1500 kilometrin alamäki.

Kaikkineen Sepen Mitsin mittariin tuli 3015 kilometriä.

Kuvat ja teksti: Kalle