Ihan alkuun on laitetta takakansikuva MP-sport nimisestä lehdestä n:o 3/1972

On tätä kuvaa tuijotettu pienenä poikana. Aivan uskomattoman hienosti rakennettu pyörä, kuvattu muistaakseni Kontiorallissa. Kypäräkin maalattu pyörän kanssa sävy sävyyn. 70-luvun alussa ehdottomasti suosituimmat ja yleisimmät prätkät olivat juuri Suzuki T 250 ja Honda CB 350. Niihin oli aika monella rahaa, isommat pyörät olivat suurimmalle osalle vain unelmia. Itse ostin vuonna 1973 Yamaha AS 3:en. Klikkaa Suzuki isommaksi                                                                                                                                                                                     Kävimme Lahden MP-Näyttelyssä Keski-Suomen Konepyöräseuran porukan kanssa lauantaina 6.2.2010. Kymmenen jälkeen pääsi vielä käytävillä kulkemaan, mutta puolen päivän aikaan kaikki oli tukossa. Jonot käytävillä pysyivät liikkumattomina jopa puoli tuntia! Ulkona sisäänpääsyä jonotti satoja ihmisiä. Suosio oli ylittänyt järjestäjien odotukset täysin. Mutta näyttely oli kaikin puolin mielenkiintoinen, harmi vaan kun porukkaa oli liikaa….

 Japsirauta tuo maahan mainioita 70-luvun nostalgiapyöriä. Niinikankaan Olli muisteli, että tämä Honda CB 750 Dunstall on tuotu jenkeistä. Siisti ja mielenkiintoinen laite, joka herätti paljon mielenkiintoa. Jostain kummasta syystä Tuutti on SE pyörä, joka herättää eniten tunteita meissä 50-luvun loppupuolella syntyneissä. TM:n testi ko. pyörästä on ehdoton legenda.

Ja kyllähän sitä seurattiin maailman ympärysmatkaa ym. juttuja silmä tarkkana. Itselle tuollainen pyörä jäi vain haaveeksi, koska ajokorttiuudistus mahdollisti vain piikillä ajon 16 vuotiaana. Hei! Kuvat saa isommaksi kun klikkaa niitä!Hieno kuvagalleria näyttelystä löytyy myös TÄÄLTÄ!

Toinen unelma oli tietysti tämä Honda CB 450, jonka tekninen luotettavuus koettiin hieman oikukkaaksi. Jyväskylässä tällaisella ajoivat ainakin Dunkelin Harri ja Leksa. En muita muista. Kaunis on tuo punainen väri ja kultainen raita!

Lahdessa oli lauantaina todellakin melko ahdasta, välillä porukkaa ei enää päästetty sisään. Sunnuntaina oli syttynyt yksi sähköpistorasia tuleen viiden metrin korkeudessa, mutta se oli saatu itse sammutettua ennen palokunnan tuloa. Ymmärrän hyvin, kuinka suuren haasteen edessä järjestäjät ovat olleet rajallisten tilojen ja valtaisan yleisömäärän kanssa.

Myös 70-luvun nostalgiaa: Zyndapp KS 125 Sport. Kerrotaan, että tähän runkoon on laitettu Suzuki T250 kone. Katsokaa tuota runkoa – on kyllä huolellista työtä. Myös maalaus ja väri ovat hienoja.

Näistä en paljon ymmärrä, mutta kyllä tällaista vähemmän laitettua moottoripyörää on mukavampi katsella kuin liikaa puleerattua. Tämä on varmasti yksi  ”taiteenlaji”, ei kuitenkaan mikään rottapyörä.

Olihan siellä Lahdessa myös uusia pyöriä, mutta jotenkin ne eivät sytytä. Nämä vanhemmat ovat jotenkin aidompia ja suorituskyvyltään rajallisina ajotuntuma ja ajotapahtuma ovat lähempänä elämää kuin ylitehoiset nykypyörät.

Mielenkiinnolla seurasimme näyttely-yleisöä, jonka keski-ikä taitaa olla lähemmäs 50 vuotta. Aikaisemminhan tämä on ollut miesten hommaa, mutta kun nyt mukana ovat lähes saman ikäiset leidit. Aivan upeaa! Joskus on vähän hymyilyttänyt esim. huoltoasemilla, kun tällainen keski-ikäinen pariskunta saapuu tankkaamaan ja kahville.

Mutta jotain on mielessäni tapahtunut ja olen alkanut ymmärtää heitä. Mikä voikaan olla hienompaa kuin löytää uusi yhteinen harrastus tai  ”syntyä uudelleen”  tähän prätkäkulttuuriin. Minusta tärkeintä on toiminta ja tekeminen, ja jos sen voi vielä tehdä yhdessä, niin mikä onkaan sen parempi.

Tuossa kuvassa on sota-Zyndapp, josta olen tehnyt pienoismallin (Esci). Siinähän on pakokaasulämmitys jaloille ja käsille, sillä ohuet kaasuletkut on johdettu sopiviin paikkoihin ja mm. sivuvaunun jalkatiloissa on putkisto lämmittämässä kyydissä olijan jalkoja – savut tulevat ulos pienestä töttöröstä sivuvaunun kyljestä.

Itselläni ei ole taitoa entisöidä moottoripyöriä. Noiden MZ-pyörien käyttöentisöinti taitaa olla oma lajini. Lahdessa oli kyllä todella mainio valikoima entisöityjä ja ehjäksi talletettuja veteraaneja. Minusta tuo Indian on hyvä osoitus siitä, että huimasti puleerattu ja ylientisöity pyörä ei aina ole se paras mahdollinen vaihtoehto säilyttää kalustoa. Aito ajan ja elämän arvostus on ihan hyvä tyylilaji.

Yksi mielenkiintoisimmistä ilmiöistä Suomen ja varmaan koko maailman kaksipyöräelämässä ovat nämä Harrikat. Ne elävät niin monena ja monimuotoisena eri konteksteissa, ettei oikein aina pysy mukana. Ja kaiken takana on uskomattoman kiehtova tarina tai itse asiassa useita eri tarinoita. Eihän tämä touhu ole koskaan perustunutkaan järkeen vaan tunteeseen! Ja tarinoita riittää. Arvostan näissä vehkeissä ainakin sitä, että vauhti ei ole se kaikista tärkein tekijä näillä ajettaessa, maisemia toki ehtii katselemaan oikein hyvin.

Ja sitten näitä Monstereita ja mitä ihmeellisimpiä virityksiä, niitäkin tuntuu tässä maailmassa riittävän, ja ei se mitään. Enemmänkin näyttelykamaa. Huimaa suorituskykyä, räjähtävää kiihtyvyyttä.

Mopotkin olivat saaneet Lahdessa jonkin verran tilaa. Kalen Talli oli minulle ainakin uusi tuttavuus, ja Suomen Matkamopoilijoiden Yhdistys.

Mopot elävät vahvasti Suomalaisessa harrastekulttuurissa, voit katsoa vaikka meidän hienoa Mopokalenteria vuodelle 2010. On muuten hienoja vanhoja mopoja! Jos tilauksia tulee paljon, voisin ajatella lisäpainosta, eli niitä voi kysellä sähköpostilla.

Classin Vesijärvi-Kierros tuntuu vetävän mopokansan liikkeelle kesäkuun alussa – viime kesänä ajoihin osallistui ilmeisesti yli 300 ajajaa, ja se on paljon.  Kalen tallin osastolla oli paljon hienoja vanhoja mopoja eikä yhtään pappa-tunturia, niitähän onkin jo ihan liikaa!

 

 

Vaajakoskella toimii yritys nimeltä AAS. Se tuo maahan erittäin laadukkaita saksalaisia  e-Max sähköskoottereita. Virtasen Keijo ja Pörstin Leila viihtyivät tällä osastolla varsin pitkään. Tarjolla oli kolme erilaista mallia,  jotka kulkivat yhdellä latauksella 40-90 kilometriä. Aika hyvin. Jos haluat lisätietoa, katso nettisivut osoitteessa www.emax.fi